Kilpailukausi on nyt polkaistu käyntiin. Tänään järjestettiin Botniahalli Maraton 2016 ja kävin siellä kiertämässä rataa 42,2 km verran.
Aamulla fiilikset olivat hieman epävakaat, sillä torstain laskettelurinnereissu oli jumettanut reidet ja pohkeet. Varsinkin pohkeet olivat varsinaiset pötkylät. Koska liikkuminen ei kuitenkaan ollut ylivoimaisen kireää tai kivuliasta, lähdin starttiin. Juoksua lajiharjoitteluna on tässä vaiheessa vuotta takana vähän ja se hieman huoletti. Toisaalta, muuta treeniä on ollut kyllä hyvin, joten kunnosta ei homman pitänyt olla kiinni. Maanantain pitkästä juoksulenkistä muistuttivat hieman aristavat pikkuvarpaat, mutta sellaista se vain on...
Kilpailutaktiikkani oli yksinkertainen: ilmoittaudun täydelle matkalle ja kunnon mukaan sitten juoksen jotakin puolikkaasta ylöspäin. Tavoitteena ei ollut verinen kisa vaan hyvä pitkä juoksutreeni tälle viikonlopulle.
Ennen kisaa hölkkäilin pari kierrosta rataa ja venyttelin kevyesti. Hurjaan lämmittelyyn ei mielestäni ollut tarvetta, sillä pitkällä matkalla ehtii vertyä ja lämmetä. Vauhtia ei ollut tarkoitus kiristää 5 min/km kovemmaksi missään vaiheessa. Tankkauspaikalle vein kaksi 750 ml pulloa, joista toisessa urheilujuomaa ja toisessa tyrnimehua. Lisäksi kasasin 8 kpl energiageelejä pullojen taakse. Radion ja YleX:n kanavan virittelin kohdalleen juuri ennen starttia.
Starttilaukaus kajahti tasan klo 10:30 ja joukko lähti matkaan kahdesta paikasta, täysmatkailijat 200m kaarteesta, puolikkaat 300m kaarteesta. Juoksu kulki heti alussa hyvin ja aloin kellottaa tasaista 2min/ kierros tahtia eli 5 min/km. Yritin seurata sykkeitä sykemittarista, mutta lukemat vaihtelivat todella rajusti. Päädyin sitten fiilispohjaiseen vauhdinpitoon. Sykemittariseikka oli aika erikoinen: normaalisti käytän Garmin 920 mittaria, mutta nyt sen sykevyön paristo oli heikossa hapessa. Otin pojan Polarin lainaan, mutta jonkun ajan juoksun jälkeen huomasin, että myös siinä sykevyön paristo oli finaalissa. Kilpailun järjestäjien puolesta on tässä kohtaa sanottava, että ajanottojärjestelmä oli todella hienosti hoidettu. 400m rataa kierrettäessä aina maaliviivalla sai näkyviin oman kokonaisaikansa, viimeisimmän kierroksen ajan ja kierrosten lukumäärän. Kun muuten tuo radan kiertäminen oli kohtalaisen puuduttavaa, oli ainakin kerran kierroksessa tällainen ajanvietemahdollisuus.
Juoksuni eteni kivasti aina kymmenen kilometrin tienoille asti. Tuolloin vasen takareisi alkoi kivistellä. Ei julmasti, mutta kuitenkin niin, että venähdyksen/ revähdyksen vaara oli ilmoilla. Samassa hallissa on sama jalka mennyt muutama vuosi sitten. Veikkaan tässä mondo-alustaa, joka jostain syystä ei sovi minulle. Jouduin ottamaan vauhtia hieman alas. Lisäksi nappasin suolakurkkuja tankkauspisteestä suuhuni. Puoleen matkaan mennessä vasen reisi stabiloitui eikä se enää menoa haitannut. Suolakurkkujen napostelua jatkoin kisan loppuun asti.
Vasemman jalan ongelman vuoksi tavoittelemani 1.45.00 puolimatkan aika jäi saavuttamatta. Veikkaan, että olin puolessa välissä noin 1.47.00. Olin optimistisesti pohtinut 3.30 aikaa koko matkalle, nyt siirsin suosiolla tavoitteen neljän tunnin alitukseen, tarkemmin ottaen 3.45.
20 - 30 km väli oli raskas. Mondo on kova alusta juosta ja sen kimmoisuus ei ole välttämättä positiivista. Meno tuntui raskaalta ja kierrosajat putosivat 2.10 min/ kierros nurkille, hieman sen ylikin. Yllättävän haastavalta meno tuntui ja reidetkin tuntuivat olevan äärimillään. Säännöllisen tankkauksen ja YleX:n avulla sain kuitenkin kiskottua itseni yli 30 km virstanpylvään.
Tunnelmat nousivat huomattavasti, kun huomasin 3 tunnin jälkeen, että takana on jo 34 km. Jäljellä enää 8 km eli ei mitään. No, eihän se noin kuitenkaan mennyt. Kierrokset seurasivat toistaan ja voimat alkoivat huveta. Se varsinainen ongelma oli juoksun aikana syntymässä molempiin jalkoihin, pikkuvarpaisiin: molemmat olivat hiertyneet ja jokainen askel oli kohtalaisen kivulias. Oikean pikkuvarpaan kynsi osoittautui "kelluvan" kisan jälkeisessä tarkistelussa.
Vauhti hiipui surkeimmillaan 2.30 min/ kierros tasolle ja mielessä oli vain maaliin pääsy. Myös 3.45 ajan saavuttaminen rupesi vaikuttamaan mahdottomalta.
40 km kohdalla havahduin siihen, että jäljellä oli enää viisi kierrosta. Tämä nosti tunnelmia ja vauhtikin alkoi jälleen kiihtyä. Viimeiset kierrokset olivatkin iloisen reippaita ja aikakin liikkui jossain 2.20 min/ kierros kieppeillä.
Maalissa oli ajassa 3.48.35, joka oli ihan mainio ensimmäiseksi maratoniksi. Maaliin tultuani sain mitalin. Pokaalista jäin harmillisesti yhden sijan verran eli olin M45 sarjan nelonen. Mitalista sen verran kommentoitava, että todella hieno prenikka tällä kertaa plakkariin!
Välittömästi maalin jälkeen totesin, että kävelystä ei meinaa tulla mitään: molemmat pikkuvarpaat aivan hiertyneet ja molemmissa veriset kuplat odottamassa puhkaisua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti