Kauden 2013 päätös Floridassa !

Great Floridian Triathlon

Kauden viimeiseksi kisaksi valikoitui Great Floridian Triahtlon Clermontissa Orlandon kupeessa. Perheellämme on ollut tapana tehdä reissu syysloman aikoihin Orlandoon ja siitä tämä kytkentä. Viime vuonna yritin jo päästä kisaan mukaan, mutta tuolloin en saanut pyörää alleni ja kisa kariutui siihen. Tälle vuodelle toimin toisin ja hoidin pyöräasiat kuntoon ensin, sitten vasta ilmoittautumisen kisaan.

Tämän vuoden kisa oli mukavan kuuloinen ainakin etukäteen: 2 km uinti – 60 km pyöräily – 15 km juoksu. Mukavan rennon oloinen lievästi alimittainen tri-puolikas ja hyvä syy viedä täyteen pakattu matkalaukku Floridaan.

Saavuimme Orlandoon puolitoista viikkoa ennen kisaa. Luvassa oli reipasta nähtävyyksien kiertämistä ja lievää treeniä tilanteen mukaan. Lenkkejä kertyi yllättävän hyvin, nimittäin kolme 40…45 minuutin juoksulenkkiä 25..30 C lämmössä. Lisäksi tietyssä mielessä uintitreeniä tuli ohjelmaan, kun kävimme vesipuisto Akvaticasssa. Siellä oli virta, jossa saattoi harjoittaa uintiliikkeitä ja muutoin olimme non-stop liikkeellä vesiliukumäestä toiseen. Meressäkin tuli käytyä tyrskimässä. Alkuperäinen suunnitelmani uimatreeneistä YMCA:n altailla ei onnistunut, sillä sinne asti emme koskaan ehtineet. Olimme liikkeellä koko ajan ja jalan tuli taitettua matkaa varmaan satoja kilometrejä eli joka ilta aivan puhki. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että matkan aikana ei tullut missään vaiheessa palauduttua eli lepoa ennen kisaa ei ollut lainkaan.

Ensimmäisten päivien aikana jouduin onnettomuuteen omalla uima-altaallamme. Tarkoituksenani oli hypätä altaaseen ”pommilla”. Tyttäreni oli kuitenkin altaassa ja päätin viime hetkillä lieventää pommiani. Tämä johti siihen, että veteeniskeytymiskulmani oli jyrkkä ja solahdin veden läpi vasen jalka edellä pohjaan. Vasemman jalan pikkuvarvas iskeytyi altaan pohjaan ensimmäisenä ja otti iskun vastaan murtuen. Tuska oli kova ja kipu varjosti koko loman ajan kaikkea tekemistä. Turvonnut varvas tuntui tarttuvan kaikkiin esteisiin ja turvotus vain yltyi loman mittaan. Yllättäen lenkkikengässä kipu oli kuitenkin aika maltillista ja varvas myös turtui nopeasti tunnottomaksi. Eli treeni jatkui. Hiekassa paljain jaloin kävely oli todella tuskaa…

Olin varannut pyörän alan liikkeestä Clermontista ja hain sen kilpailua edeltävänä torstaina. Peli oli melko uusi Trekin perusmaantiepyörä: runko alumiinia, painoa pirusti ja ajoasento pysty. Mutta alkuvaikutelma hyvä ja tärkeintähän oli kuitenkin saada ajopeli alle. En ehtinyt pyörää testata lainkaan ja satulakin laitettiin kohdilleen noin suurin piirtein. Tämä koitui myöhemmin kohtalokseni pyöräosuudella…

Seuraavan iltana kävin kisapaikalla ilmoittautumassa ja viemässä pyörän telineeseen. Kisapaikka oli todella upea: hiekkarantainen puisto, jossa kaikki vaikutti olevan viimeisen päälle. Olin todella haltioissani, pala kauneinta Amerikkaa ja minä siellä kisaamassa. Ilmoittautuminen meni todella sujuvasti ja jätin pyörän telineeseen. Sain mukaani numerot ja aimo kasan promokamaa. Kisapakettiin kuului myös komea paita eli jotain konkreettista vaikka ei ollut vielä startattu.

Kisa-aamuna herätys koitti klo 05:30. Startti oli klo 08:30, joten paikalla oli oltava ajoissa. Kaarsin kisapaikan pihaan tasan klo 07:00. Päivä oli sarastamassa kauniina ja ennuste oli kova helle eli yli 92 F, mikä ajankohtaan nähden ennusti todella kuumaa. Lähdin asettelemaan romppeitani pyöräni viereen. Juuri tuolloin koin kisani ensimmäisen dramaattisen käänteen: kuulutus kertoi veden lämpötilan olevan yli märkäpuvun käyttörajan. Jos siis halusi kilpailuajan, oli uitava ilman märkäpukua. Tämä oli minulle järkytys. Surkean uintini johdosta märkäpuku on minulle ollut tuki ja turva ja nyt tästä oli luovuttava. Vein märkäpukuni autolle. En ollut pitkään aikaan uinut 2 km matkaa ilman märkäpuvun kellutusapua, joten heti ensimmäinen suoritus oli muodostumassa haasteelliseksi. Onneksi olin laittanut alle uimahousut, joten uinti ilman märkäpukua oli mahdollinen.

Kisapaikalla olin äimänä paikallisten kisaajien varustelusta eli dramaattinen huomio nro 2. Vaikutti siltä, että kaikilla oli viimeisen päälle tripyörät a’la Cervelo P5 tai vastaava. Lisäksi kaikilla ja toistan kaikilla oli yllään täysi triasu. Oli hieman sellainen fiilis, että olen väärillä apajilla liikkeellä. Mutta täällä oltiin ja ei kun eteenpäin. Hyvä lenkki on aina paikallaan.

Varusteeni aseteltuani siirryin odottelemaan uinnin lähtölaukausta. Olin rannalla speedoissani (tai niissä uikkareissa, joita Halpa-Hallista saa) ja kisan kolmas dramaattinen huomio: itselläni on vatsan seudulla karvoituista mallilla, jota vaimoni kutsuu nousevaksi auringoksi. Kun nyt havainnoin kanssakilpailijoitani (siis niitä, jotka eivät sännänneet uimaan tri-asu yllään), huomasin, että kaikki olivat vatsan ja rintakehän seudulta täysin karvattomia eli ajeltuja. Aika erikoista, kun suurin osa porukkaa oli kohtalaisen tummaa ja noin lähtökohtaisesti pukkaavat karvaa non-stop. Itsellä oli vähän sellainen olo, että koska paikallinen poliisi tulee pidättämään epäsovinnaisesta karvoituksesta… No, ei tullut ja itse asiassa rannalta löytyi toinenkin karvaisempi kulkija ja saatoin rauhoittua. Lopulta kisan lähtölaukaus kajahti ja pidätysuhka väistyi…

Uinti oli etukäteen haasteellisin laji, kun märkäpuvun hyödyt jäivät sinne pukupussiin. Uinti sujui kuitenkin hyvin ja vesihän oli mukavan lämmintä. Aina puoleen matkaan kaikki meni hyvin, mitä nyt laseissa oli havaittavissa lievää huurtumista. Puolen välin jälkeen ongelmat kuitenkin alkoivat: aurinko oli nousemassa ja uintirata kiertyi auringon vastaiseksi. Auringon häikäisy vaikeutti reitin näkemistä ja jouduin kymmeneen kertaan siirtymään sammakointiin ja tähystelemään suuntaa. Suunnistaminen meni huonosti ja uin poijut aika kaukaa. Lisäksi uimalasini häikäisivät pahasti. Viimeiset 500m uinkin ilman laseja.

Uimiseeni meni aikaa 41 min. Meikäläiselle tämä ei ollut huono tulos, varsinkin kun moni homma meni toisin kuin oli ajateltu. Etukäteen olin ajatellut kauhovani 37 minuutin hujakoille, mutta siihen olisi tarvittu se märkäpuku, jos ei muuta niin henkiseksi selkänojaksi.

Vaihto uinnista pyöräilyyn meni sujuvasti mutta ei nopeasti. Vaihdoin pyörähousut ja paidan sekä laitoin kypärän päähän. Paitaa en meinannut saada päälle millään, sillä selkä oli tietenkin märkä. Sellainen tri-asu voisi olla hyvä hankinta ja näin olen tainnut joka kerta tässä vaiheessa tuumia… Sitten vain sykemittari päälle ja matkaan. Polarini heitti heti alkuun virheilmoitusta eli heikkoa sykevyön signaalia. Tämä on kauden aikana tullut tutuksi – paska vehje. Laitan valmistajalle heti Suomessa paluupostissa syyniin. On se kumma, että neljäs kisa ja vehje edelleen nikottelee, vaikka on paristot vaihdettu joka kisaan ja uutta vyötäkin testattu.

Pyöräily lähti pirteästi käyntiin. Kaikki Clermontin poliisit oli komennettu kisaan mukaan, sillä pyöräreitillä oli noin sata autoa eli jokaisessa risteyksessä poliisivalvonta. Saattoi risteyksiä olla yli kaksisataakin. Vauhti oli hyvä eli etenin 30 km/h ohjelman mukaisesti ja tavoitteena kahden tunnin alitus. Heti alkumatkasta alkoi kuitenkin paljastua, että pyörävalintani ei sittenkään ollut hyvä. Pyörä oli raskas ja ajoasento oli pysty. Lisäksi satula oli sittenkin ainakin noin sentin verran liian alhaalla. Matkaa oli kuitenkin edessä vain 60 km, joten turha tuollaisista pikkuseikoista oli kitistä. Tai olisi kannattanut laittaa kuntoon, mikäli olisi halunnut hyvän ajan etapille. Työkaluja ei kuitenkaan ollut mukana eikä ollut huoltoautokaan. Eli matkaan jatkui…

Clermontin juju oli pyörilymaastoissa.

Toisin kuin olisi olettanut, Florida ei olekaan pelkkää lättänää. Tämä pyöräreitti oli jatkuvaa nousua ja laskua ja kaiken huipentumana oli Sugarloaf Mountainin nousu. Vain pienintä vaihdetta pyörittäen pääsin tuskaisesti mäen ylös. Syke nousi yli 180. Muutoin onnistuin pitämään sykkeet hyvin 150…160 haarukassa. Joka tapauksessa maasto oli rankka ja tavoitteeni eli kahden tunnin alitus jäi saavuttamatta. Reilusti. Aikaa kului 2.19. Reitti oli rankka ja saavuin kaikkeni antaneena vaihtoon. Kaikkeni antaneena siksi, että aurinko porotti uuvuttavasti ja hurjien mäkien ohella söi energiaani. Normaalirutiinistani poiketen en ollut varustautunut energiageeleillä matkaan, kun tämänhän piti olla kevyt kisa…Ohituksia tein kuitenkin 60 km matkalla paljon, joten en nyt ihan hitain ollut.

Vaihto pyöräilystä juoksuun sujui jälleen suuremmitta kommelluksitta. Paidan vaihdossa tietenkin sama hankalan pukemisen ongelma, kun kuiva juoksupaita ei millään meinannut mennä hikisen kropan päälle. Tämän jälkeen sykemittari toisti heikon sykkeen syndrooman kuten pyöräilyyn lähtiessäni. Samat ärräpäät kajahtivat ilmoille Polarin suuntaan. Tunnelmat juoksuun lähtiessä olivat muuten korkealla ja odotin, että 15 km menee kevyesti – lähes lentäen. Juoksu lähtikin rullaamaan hienosti jalkaa toisen eteen heilautellen ja kilpailijoita ohittaen. Päätin ottaa käyttöön taktiikan, jossa ensimmäiset 8 km otan rauhallisesti ja sen jälkeen loput 7 km runttaan oikein kunnolla. Matka eteni hienosti ja meno tuntui mukavalta. Aina siihen asti kun piti runtata. Auringon armoton paiste vei mehut ja viimeisten 7 km taittamisesta tuli taistelua. Sen sijaan, että olisin runtannut viimeiset kilometrit, haasteenani oli pysyä liikkeellä. Kuumuus oli kova eikä mikään meinannut auttaa. Jatkoin kanssakilpailijoiden ohittelua, mutta tunnelmat olivat kireät kaikilla, sama hyytyminen vaikutti vaivaavan meitä kaikkia. Kävelin jopa 50 m matkan jossain 12 km kohdalla… Sain kuitenkin koottua itseni ja hölköttelin viimein maaliin. Aikaa 15 km matkaan kului 1.34 eli melkein saman verran kuin kolme viikkoa aikaisemmin juostuun maratonin puolikkaaseen Ilmajoella.

Loppuaika oli maagista numeroiden taikaa: 04.44.40!

Palkintona suorituksestani sain urani hienoimman mitalin ja finisher paidan. Eli kaksi paitaa tästä kisasta! Everything great eli tästä on hyvä siirtyä kahden viikon harjoitustauolle ja 8.11.2013 uusi kausi käyntiin..