11.7.2013 Mattokaupoilla Intiassa 2004
Olin 2004 tammikuussa työmatkalla New Delhissä, lähinnä mukana Elecrama messuilla. Messut kestivät monta päivää ja isäntämme päättivät perehdyttää meidät paikalliseen kulttuuriin. Ja mikäpäs sen sopivampaa kuin päivämatka Taj Mahaliin.
Minut ja kolleegani komennettiin heräämään seuraavana aamuna klo 05 jälkeen, jolloin kuljettaja ja esiliinamme olivat hotellin aulassa odottamassa matkaan lähtöä. Kulkuneuvo oli Intialle tyypillisesti pikkuinen Maruti vaikka Hindustan Ambassador olisi ollut perinteikkäämpi kulkine. Suurlähettiläsfiiliksiä ei kyydissä ollut, sen verran köppänen tuo auto oli. Delhistä poistuminen otti aikansa ja siksi aikainen lähtöaika oli paikallaan. Ruuhka noin aikaisin aamulla oli käsittämätön. Intialle tyypillisesti ruuhkassa edettiin kaoottisesti. Kadut olivat pölyiset ja kuoppaiset ja etenimme hitaasti. Lopulta toista tuntia hidasteltuamme pääsimme kaupungista ulos. Kadut muuttuivat tieksi ja kuntokin koheni. Tosin valtateiden kunto oli edelleen aivan kauhea: kuoppia tämän tästä. Mutta asfalttia kuitenkin...
Ajomatka oli melkoinen elämys, vaikka Intiassa oli jo aiemminkin tullut liikuttua. Tällä kertaa liikuimme kuitenkin melkoisesti kaupunkien ulkopuolella. Aamun sarastaessa valtatien laita alkoi heräillä ja aamiaisnuotioita oli sytytelty tasaisin välimatkoin. Polttoaineeksi näytti kelpaavan kaikki mikä vain paloi. Kitkerä savun katku kulkeutui autoon vaivattomasti. Väkeä oli liikkeellä sankkana virtana kaikkialla menossa töihin tai kouluun tai mihin lie. Delhistä Agraan menevän tien varrella oli useampi "yliopisto" tai tekninen koulu eli koulutarjontaa vaikutti olevan paljon. Kampukset olivat valtavia ja opiskelijanuorisoa virtasi näihin suurina joukkoina...
Parin kolmen tunnin ajon jälkeen saavuimme Agran liepeille. Tässä vaiheessa esiliinamme aktivoitui oltuaa täysin vaiti. Hän ilmoitti hoitavansa meille oppaan. Pysähdyimme ja hetken neuvottelun jälkeen autoomme ahtautui vajaa kolmekymppinen intialaismies, joka kertoi nyt olevansa oppaamme Taj Mahalin visiitillemme. Opas oli englanninkielen taidoiltaan erittäin hyvä ja juttu luisti hänen kanssaan hyvin. Taj Mahalin läheisyydessä jouduimme luopumaan Marutin kyydistä ja vaihdoimme valko-vihreään tuk-tukiin. Aikaisemmin en tällaisella ollutkaan koskaan matkustellut. Perusteluna ajoneuvon vaihtoon oli se, että Taj Mahal haluttiin pitää pakokaasusaasteista puhtaana ja siksi liikennettä rajattiin näin.
Veikkaan, että tuk-tukitkaan eivät niitä vähäpäästöisimpiä olleet, joten ehkä kyse oli kuitenkin paikallisen busineksen suosimisesta ja turistien rahavirtojen ohjaamisesta lähelle. Kurvasimme lopulta Taj Mahalin sisäänkäynnille ja pääsimme sisään. Lippumme olivat tietenkin ulkomaalaisten turistien liput eli maksoimme rutkasti enemmän kuin paikalliset.
Taj Mahalista on kirjoitettu paljon, joten en lähde tätä hautamuistomerkkiä tarkemmin kuvaamaan muuten kuin myöntämällä muualla kirjoitetun pitävän täysin paikkansa: Taj Mahal oli mykistävän kaunis paikka ja sen valonhohde oli käsittämätön. Intian arkipaskaisuuteen ja kurjuuteen peilattuna tämä paikka muodosti aivan uskomattoman kontrastin.
Aikamme kierreltyämme poistuimme yltäkylläisinä oppaamme tarinoista ja hohtavasta valkoisesta marmorista.
Tuk-tukeilla palasimme jälleen lähtöön Marutillemme, josta matka jatkui eteenpäin. Emme oikein tienneet että minne, kun omasta mielestämme kaikki oli nyt nähty. Oppaamme halusi kuitenkin näyttää pari paikkaa vielä...
Ensimmäisenä hän halusi perehdyttää meidät hautamuistomerkin rakennnustekniikkaan. Ja tämä oli kätevintä suorittaa tutustumalla paikalliseen kiviliikkeeseen. Hän johdatti meidät yhteen Agran lukuisista liikeistä, joka tarjosi marmorista tehtyjä tuotteita: shakkilautoja, lautasia, tauluja, pöytiä, ihan mitä vain. Oppaan mukaan meidän ei tarvinnut pelätä ostamaan joutumista, kunhan vain katselisimme mitä kaikkea onkaan mahdollista tehdä. Tämä oli tietenkin ikivanha kaupustelijoiden kikka: uhrit sisään - armoton myyntitykitys käyntiin - uhri uupuu - uhri tekee kaupat päästäkseen ikävästä tilanteesta eroon.
Saimme erittäin perusteellisen luennon marmorikiven käsittelystä, hionnasta ja leikkokuvien työstämisestä marmorin pintaan. Kiviammattilainen suoritti mallinäytettä liikkeessä ja sitä siinä sitten seurasimme. Teetä ja virvokkeita yritettiin myös tarjota, mutta kieltäydyimme. Emme tehneet kuitenkaan kauppoja: tarjottavat esineet olivat aika kookkaita ja ei niille pienemmillekään mitään järkevää käyttöä olisi ollut. Tässä liikkeessä kuulimme Agran kovimman myyntivaltin, joka sitten toistui koko päivän muissa liikkeissä käydessämme. Ja se tarina oli tämä:
"Mughal hallitsija Shah Jahan rakasti vaimoaan Mumtaz Mahalia todella paljon. Kun vaimo kuoli, Shah rakennutti tämän Taj Mahal hautamuistomerkin vaimonsa kunniaksi ja kertomaan suuresta rakkaudestaa. Oletko sinä naimisissa tai onko sinulla tyttöystävää? Oletko sinä ilmaissut hänelle kuinka paljon häntä rakastat? Taj Mahal on rakkauden mahtavin muistomerkki ja eikö sinunkin olisi nyt hyvä osoituksena omasta rakkaudestasi hyvä viedä täältä muisto omalle rakkaallesi? Mikä olisi tämän sopivampi tilaisuus? Et ehkä koskaan enää tule käymään täällä, joten jos koska niin nyt on aika toimia!"
Rautaisen kovina myyntimiehinä meihin ei tuollainen myyntipuhe tehonnut vielä kiviliikkeessä. Poistuimme liikkeestä ilman ostoksia ja kauppias jäi happamana katsomaan peräämme, mutta samalla toivotteli jo seuraavan ulkomaalaisryhmän esittelyyn. Oppaamme ei ollut oikein tyytyväinen myöskään, sillä jäi vissiin provikat tuosta liikkeestä saamatta.
Hetken ajettuamme oppaamme aktivoitui jäälleen ja alkoi kertoa paikallisesta erikoisjalokivestä - "Star of Indiasta". Mainospuhetta jatkui ja jatkui ja eihän meidän sitten auttanut muu kuin lähteä tutustumaan. Hopea/kulta/jalokiviliike oli siisti. Heti kättelyssä meille olisi tarjottu teetä tai virvokkeita. Emme tähän koukkuun tarttuneet. Jälleen saimme kuulla saman myyntipuheen, jonka olimme jo kuulleet kiviliikkeessä. Sisältö oli 1:1 sama. Vaikka liikkeessä oli koruja joka lähtöön, oli ehdoton ykköstuote "Star of India": musta paikallinen korukivi asennettuna erilaisiin koruihin. Kiven erikoisuus oli kuulemma siinä, että se kuulsi valon läpi niin, että valo oli aina keskellä kiveä ja muodosti samalla ikään kuin tähden loisteen. Ja näin tosiaan näytti olevan.
Testailimme lukuisia kiviä valoa vasten ja hienostihan en kivet loistivat ja loiste aina keskeltä kiveä. Muut kivet eivät kuulemma toimineet samaan malliin, vain nämä täkäläiset. Asiointiamme häiritsi säännöllinen sähköjen katkeaminen. Verkko ei alueella ollut järin vahva ja valot sammuivat tuon tuostakin. Liikkeellä oli oma sähkögeneraattori, joka pörähti käyntiin aina katkon koittaessa ja valot saatiin nopeasti palautettua. Kolleegani ei hetken oleskelun jälkeen enää kestänyt myyntitykitystä vaan sortui hankintaan eli osti tytölleen kultakorun, johon tuo ihmekivi oli istutettu.
Oppaamme oli hieman ilahtuneempi, kun poistuimme liikkeestä. Hänkin sai omaa tiliään kartutettua hieman.
Jatkoimme ajoa ja oletimme matkan kiertyvän takaisin kohti New Delhiä, sillä oltiin jo iltapäivässä. Vielä ei kuitenkaan ollut sen aika. Ei, poikkesimme sen sijaan matkan kolmanteen liikkeeseen eli mattokauppaan. Meitä jo rupesi hymyilyttämään eli matkasta alkoi tulla klassinen. Hieman vastustelimme, mutta totesimme sitten, että koko rahalla eli helpointa on käydä vain kaupan kautta. Ei tule oppaallekaan niin paha mieli. Maton tarvetta emme uskoneet olevan.
Mattoliike oli hämyinen ja täynnä mattopinoja. Kauppias oli jälleen ovella vastassa ja ensimmäisenä saimme tee- ja virvoketarjouksen. Otimme tällä kertaa tarjouksen vastaan ja istuimme mattopinolle kuuntelemaan tämän kaverin tarinaa. Ihan ensimmäisenä tuli jälleen tämä jo meille tuttu Taj Mahal -tarina, täysin sama kuin kahdessa aikaisemmassa liikkeessä. Ja tavoite sama: miespuolisen asiakkaan syyllistäminen ja kaupan saaminen tämän kautta. Saimme myös erittäin perinpohjaisen demonstraation maton tekemisestä perinteisesti solmien: liikkeessä oli nimittäin matontekijä, joka siinä livenä mattoa värkkäili. Työ vaikutti aika työläältä ja vaati sorminäppäryyttä enemmän kuin tarpeeksi. Sitten päästiin asiaan: mattojen esittelyyn. Ihan ensimmäisenä meille kerrottiin, että nythän ei ole tarve ostaa mitään mattoa, mutta katsotaan kuitenkin mitä tarjolla on. Ei ruveta kaupoille... Sitten alkoivat matot liikkua kahden miehen voimin liikkeen kaverit lennättivät mattoja pinoista toiseen esitellen erilaisia mattokuoseja. Pino pinon perään käytiin läpi. Ja vaikka ei mitään oltu myymässä, jokaisesta matosta kuitenkin kysyttiin, olisiko ehkä miellyttänyt. Välillä kauppias kertoi asiakkaistaan ja myös niistä suomalaisista. Emme tietenkään uskoneet tätä Suomi-yhteyttä. Yllätys oli suuri, kun kaveri kaivoi arkistostaan käyntikorttikansion, josta nivaska suomalaisia - ainakin liikkeessä käyneitä - asiakkaita löytyi. Mieleen jäi erityisesti Tampereen Teknillisen Korkeakoulun ylioppilaskunta, joka oli kuulemma tilannut kustomoidun maton itselleen. Aikaa oli liikkeessä mennyt melkoinen tovi ja kauppiaatkin olivat hiessä päin mattojen esittelyn jälkeen. Kolleegani päätti tehdä siirron eli ostaa maton. Hänen selityksensä oli selkeä: "Kun nyt näin kauas on tultu, niin kaipa sellaisen voisi ostaa. Ja ei ne nyt niin kalliitakaan ole. Ja onhan nuo kaverit hiki otalla hommia paiskoneet." Totesin itsekin saman. Makuuhuoneen lattialle sopivan pienen maton hinta oli noin 100 EUR eli tällaisen shown jälkeen ei hirveä tappio. Yritimme tietenkin tinkiä matoista, mutta se yritys tyrehtyi heti alkuunsa. Kauppa oli kuulemma virallinen kauppa ja hinnat kiinteät. Liekö näin, emme jääneet tätä pohtimaan vaan hyvksyimme showlle tämän hinnaksi. Varmasti aito käsintehty ja autenttinen. Valkkailimme hetken aikaan ja löysimme molemmat mieluisat matot.
Kauppias olisi myynyt isommatkin, mutta niihin olisi tarvittu lähettämistä rahtina, johon emme rohjenneet. Poistuimme liikkeestä tyytyväisinä, sekä me, opas että kauppias. Olimme parin tunnin aikana liikkeen ainoat asiakkaat.
Päädyimme mattokauppojen jälkeen myöhäiselle lounalle - jälleen oppaamme suosittelemaan paikkaan. Tai ei siinä juuri suositeltu, meidät vietiin ulkoravintolaan ja sillä selvä. Emme olleet ainoat ulkomaalaiset uhrit siellä, joten totesimme ruokailun olevan riittävän turvallista.
Ruokailun jälkeen käännyimme paluumatkalla, jonka lopen uupuneina nuokuimme taksin takapenkillä...
Koko tämän Intian reissun loppuhuipentumana palasimme vielä seuraavana päivänä messuille. Karaistuneina matkalaisina seurasimme isäntiämme ja ruokailimme täysin paikalliseen malliin. Viimeisimpänä söimme herkulliset jäätelöt kojumyyjän pakeilla.
Matkan jälkeen tapahtui yllättävää. Kotiin saavuttuani sain mahataudin ja vatsa oli nopeatoiminen. Lievä kuumekin nousi päälle. Veikkaus oli, että tuo jäätelö olisi pitänyt jättää syömättä.
Vatsa ei asettunut millään normaalin matka-apteekin rohdoilla eivätkä kotilääkevarastotkaan purreet. Myöskään kuume ei tuosta 37,5 C tasosta laskenut. Väsymys vaivasi myös. Olin kuitenkin sen verran virkeä, että töihin pääsin ongelmitta.
Viikon ihmettelyn jälkeen lähdin työterveyslääkärille näyttäytymään. Minusta otettiin näytteet verestä ja vähän muualtakin. Viikon odottelun jälkeen tulokset tulivat, mutta niiden perusteella mitään ongelmaa ei ollut. Lääkäri kirjoitti kuitenkin reseptin, jolla maha piti saada asettumaan. Napsin lääkkeitä kuuliaisesti, mutta tilanne ei kohentunut. Sen sijaan paino alkoi tasaisen varmasti pudota.
Parin viikon kuluttua olin jälleen lääkärillä ja testejä kovennettiin ja näytteet lähetettiin tiukempaan laboratorioon. Tuloksia odotellessa lähdimme koko perheen voimin hiihtolomalle Rukalle. Laskettelu oli hieman tavallista työläämpää lievän kuumeen kourissa.
Loppuviikosta Rukalla sain vihdoin henkilääkäriltäni puhelun: vaivan juurisyy oli löytynyt! Olin reissulta saanut ameebamaisen parasiitin, joka työskenteli ruoansulatusjärjestelmässäni... Nyt lääkintä oikeilla lääkkeillä saatettiin vihdoin käynistää. Vaiva oli ohi muutamassa päivässä ja elämä ennallaan. Painon pudottamiseen tuo parasiitti oli todella hyvä keino: ei liikaa vaan sopivaa tahtia päivä kerrallaan.
