Ironman Barcelona 2017
Torstai ja siirtyminen kisapaikalle
Vuosi on kiertynyt syys-lokakuun vaihteeseen ja kauden pääkilpailuun.
Matkanteko Barcelonaan kannattajajoukkojen kanssa alkoi torstaina 28.9.
Kisapaikalle siirtyminen tuli tehtyä aivan viimetipassa, sillä perjantaina
kisaan ei olisi enää ehtinyt mukaan. Alkuperäinen kilpailupäivähän oli
1.10.2017, mutta Katalonian kansanäänestyksen vuoksi kisaa siirrettiin päivällä
aikaisemmaksi. Tämän ilmoituksen tullessa kilpailijoille kaikki järjestelyt oli
jo tullut hoidettua, joten torstai sai riittää…
Torstain matkailu koki kolauksen jo Helsingissä, kun
Barcelonan kone saatiin ilmaan tunnin aikataulusta myöhässä. Tunti myöhässä
tultiin myös perille ja pyörälaukkua odotellessa kului varmaan vielä
kolmevarttia lisää. Jatkokyydin kanssakin otti aikansa, joten välimerellinen
meininki alkoi tympiä heti kättelyssä. Olimme lopulta hotellilla klo 24
jälkeen, pari tuntia omaa oletustani myöhemmin. Mutta, perillä kuitenkin ja ei
muuta kuin kamat parvekkeelle ja pehkuihin.
Perjantai ja ilmoittautuminen sekä valmistelut
Perjantaina herätys oli aamulla klo 9 aikoihin ja pikaisen
aamiaisen jälkeen lähdin ilmoittautumaan. Porukkaa olikin liikkeellä rutkasti,
mutta homma toimi kuitenkin välimerellisellä säheltämisellä. Sain numeron
#2692, repun ja tarvittavat tykötarpeet. Tämän jälkeen kävin vielä
kuuntelemassa kisainfon. Luvassa oli kuulemma nopea ja viileä kisa.
Infon jälkeen laitoin pyörän kasaan ja sen jälkeen kävimme
koko perheen voimin tutustumassa mereen. Samalla sain testailla märkäpukua
suolaisessa vedessä. Hyvin kulki. Merivesi oli upean kirkasta ja pohja näkyi
vaikka kuinka syvällä.
Illalla kävin viemässä pyörän ja kisapussukat T1- ja
T2-vaihtoalueelle. Pyörän tarkistus oli triathlonurani köykäisin, riitti että
oli tarra satulaputkessa kiinni. Vajaat 3000 pyörää parkissa pihalla – näky oli
aika huikea.
Hotellilla valmistelin pyöräosuuden energiapaukun. Kun
aikaisemmin kisoissa olen syönyt energiageelejä ja samalla joka kerta räpeltänyt
tahmaisen geelin ja roskien kanssa, nyt sekoitin geelit veteen. Laskelmani
mukaan kuuden tunnin pyöräilyyn tarvitaan 18 geeliannosta eli valuttelin 8 kpl
colageelejä ja 10 kpl caramelgeelejä. Nämä täyttivätkin juomapullon puolilleen,
loput sitten vettä. Osa geeleistä oli aika paksua tavaraa, joten liukeneminen
ei meinannut lähteä käyntiin. Lopulta kaikki kuitenkin muuntui tasaiseksi
nesteeksi.
Nukkumaan pääsin kerrankin hyvissä ajoin ja aina kolmeen
asti nukuin kuin tukki. Tämän jälkeen uni oli hyvin katkonaista. Normaalisti kisäyön
unet ovat menneet todella heikosti, joten vahva alkuyö oli iso plussa.
Lauantai ja kisa-aamu
Lauantaina herätyskello soi klo 6:15. Kipaisin pikaisesti
alakertaan aamiaiselle. Liikkeellä oli kymmenittäin porukkaa, kaikki myös
lähdössä viivalle. Klo 7:00 lähdin siirtymään kisapaikalle.
Pyörän kumit piti
vielä pumpata täyteen, juomapullot telineisiin ja pyörätietokone käynnistää
valmiiksi. Kaikki tämä sujui suunnitelmien mukaan ja oli 7:50 lähtövalmiina
märkäpuku puoliksi puettuna.
Uintiosuus
Uinnin lähdössä tunnelma oli huikea. Meteliä ja musiikkia
riitti ja lähtöalue oli aivan täyteen pakattu. Vedin märkäpukuni ylleni ja
toinen kisaaja veti vetoketjun kiinni. Hän myös kysyi samalla, laitetaanko
vetoketjunauha rullalle tarran alle. Kummemmin asiaa miettimättä tokaisin, että
sehän sopii. Ja tämä oli melkoinen virhe… Normaalista nauha on ollut vapaana
roikkumassa.
Pro-sarjalaiset lähetettiin matkaan klo 08:10 ja 08:15 ja
meidät normaalikuolevaiset rullaavalla startilla klo 08:20 alkaen. Itse olin
ryhmittynyt ryhmään, jonka tavoitteena oli selvittää uintiosuus ajassa 1:20:00.
Tarkistin sykemittarin toiminnan ennen lähtöä ja kaikki pelasi hienosti, syke
näkyi näytöllä. Garminin kanssa on välillä ollut ongelmia eli kun siirtyy
pyörän selkään, ei sykemittaus enää ole aina toiminut. Tämä on ikävää, jos
yrittää sykkeitten mukaan mitoittaan etenemisen tahtia. Mutta nyt siis tässä vaiheessa
kaikki toimi.
Meidän vuoromme koitti puolisen tuntia kisan alun jälkeen. Kevyt
juoksu starttiviivan yli ja loikkimista veteen ja aika pian uinti alkoi.
Uimarit etenivät sujuvasti eikä ruuhkaa tai törmäilyjä ollut. Ensimmäinen 300m
uitiin ulkomerelle päin, tämän jälkeen 1850m etelään rannansuuntaisesti.
Uiminen kirkkaassa vedessä oli todella hienoa: viereiset uimarit erottuivat
hyvin. Kädet liikkuivat tasaisen tappavaan tahtiin mutta rauhallisesti. Uinti
tuntui hyvältä eikä suolavettä tullut juotua uidessa. Uimareita ei mennyt ohi,
joittenkin ohi liuuskelin.
1850m suora oli pitkä. Vaikka kädet tuntuivat hyvältä ja
voimia riitti, kaukana välkkyvät keltaiset poijut tuntuivat olevan todella
kaukana. Uidessa kävi mielessä, että täällä sitä nyt ollaan suorittamassa ja
homma etenee! Jo tämän pitkän suoran alussa tuo märkäpuvun vetoketjunauhan
muodostama ”pallukka” painoi ikävästi niskaan juuri kauluksen kohdalla ja
hieroi niskan ihon rikki. Suolavesi alkoi kirveltää ikävästi. Mitään ei ollut
tehtävissä – muuta kuin jatkaa uintia ja katsoa mahdollisimman paljon suoraan
merenpohjaan. Aina ilmaa ottaessa niskaa kirvelsi.
Pitkä suora loppui aikanaan ja sitä seurasi 90-asteen
käännös kohti rantaa 100m verran ja sitten jälleen 90-asteen käännös takaisin
kohti lähtöaluetta. Uimareita tuli tasaista tahtia vastaan paluumatkalla. Oma
vauhti ei ainakaan kiihtynyt, joten muilla hidastui. Koko uinnin aikana en
kyennyt löytämään hyvää peesattavaa, joten omilla avuilla oli mentävä. Lopulta
edessä oli viimeinen käännös kohti 200m päässä olevaa uinnin poistumisrantaa.
Tämä osuus – vaikka oli lyhyt – oli hankala: virta vei uimareita aika
voimakkaasti sivuun. Itsekin ajauduin kymmeniä metrejä sivuun ja sain kovasti
ponnistella päästäkseni rantaan oikeaan kohtaan.
Pääsin vedestä ajassa 1:19:30, mikä oli aika lailla tavoitteeni eli 1:20:00 mukainen.
2min/100m tahtiin en päässyt. Vauhtini oli 2.02min/ 100m ja uitu matka 3900
metriä. Mutkittelu oli tällä kertaa todella vähäistä.
Vasempaan käteen ranteeseen tuli ikävä verinen hiertymä märkäpuvun
hihan ja kellon hangatessa jotenkin yhteen. Jälki oli kuin olisi yrittänyt
leikata ranteen valtimoa auki…
T1-vaihto uinnista pyöräilyyn
Uinnin jäljiltä vointi oli erinomainen. Siirryin T1-vaihtoon
ja siellä temmoin märkäpuvun pois. Sitten laitoin numerolapun, pyöräkengät,
kypärän ja aurinkovoiteen. Aurinkovoide ei tietenkään levinnyt oikein mitenkään
märällä iholla. Otin yhden energiageelin ja join energiajuomaa ja vielä vettä
päälle. Kisatoimitsijat tarjosivat spray-aurinkovoidetta, joten pyysin sitä
niskaani. Eipä ole näin rajusti niskaa tai muutakaan paikkaa kirvellyt kuin nyt
tuon aurinkovoiteen osuessa märkäpuvun tekemään haavaan, varsinkin kun tuli
vielä kädellä sitä leviteltyäkin.
Vaihdossa meni aikaa 06:41, mutta kaikki
minuutit tarvittiin.
Pyöräilyosuus
Pyörä alkoi 3 km siirtymätaipaleella, jolla ei saanut
ohitella toisia. Tuo rajoitus ei käytännössä tuntunut toimivan. Heti alusta
alkaen pyörästä kuului sitkuttava ääni. En keksinyt mistä tämä voisi johtua ja
jatkoin ajoa. Kun 3 km siirtymä oli takana, vauhti alkoi kiihtyä, siis muilla
mutta ei minulla. Sitkuttava ääni tuntui voimistuvan ja vaikka kuinka poljin,
tuntui että muut menevät ohi. Joku jarrutti ja pahasti. Oli pakko pysähtyä
tutkimaan ongelmaa tiensivuun. Vaikutti siltä, että rengas otti kiinni runkoon.
Tämä oli outoa, kun näillä renkailla oli jo aiemmin tullut ajettua ongelmitta.
Otin takarenkaan irti. Otin kuusiokoloavaimen työkalupussista ja kiersin
takahaarukan säätöruuveja auki muutaman millin molempia. Laitoin renkaan
paikoilleen eikä rengas enää tuntunut ottavan kiinni. Lähdin jatkamaan ajoa.
Sitkutus jatkui. Ottiko rengas edelleen kiinni? Päättelin,
että renkaassa ehkä liikaa ilmaa ja se edelleen otti kiinni… Suhautin ilmaa
hieman pois ja lähdin jälleen polkemaan. Sitkutus jatkui edelleen. Kolmas
stoppi. Yritin pyöräyttää takarengasta hieman parempaan asentoon tutkimustani
varten ja kas: rengas ei liikkunut lainkaan! Tutkin jälleen ja nyt huomasin,
että rengas ei ottanutkaan ulkoraamiin vaan alahaarukkaan. Rengas ei ollut
suorassa. Polkemisen voima riitti kampeamaan renkaan vinoon eli renkaan linkku
ei ollut riittävän tiukasti kiinni. Tämä oli outoa, koska olen aina kiristänyt
samalla fiiliksellä vanteet paikoilleen. Ehkäpä uudet Michelin GP renkaat tätä
kisaa varten olivat edeltäjiä hitusen leveämmät ja kumireuna otti kontaktia…
Laitoin linkun uudelleen kiinni ja nyt sellaisella voimalla,
että pitäisi pysyä. Paikoillaan pyörittämällä rengas pyöri ongelmitta. Tämän
jälkeen jälleen satulaan ja liikkeelle. Nyt sitkutusääni oli kadonnut. Pieni
pelko oli persauksissa, että ketjun kova paine vääntää renkaan edelleen vinoon,
mutta tällä toistaiseksi eteenpäin.
Pinna ei tämän episodin aikana kiristynyt. Lähes stoalaisen
rauhallisesti ratkoin ongelmaa. Näin pitkässä ja vaihtelevassa kisassa kaikki
on mahdollista... Luovuttaminen ei käynyt
mielessä kuin hetken – mikäli korjaustemput eivät olisi tepsineet, olisi
pyörähuoltoon ollut 8 km matka ja se olisi talutellen ollut kyllä liikaa….
Matka siis jatkui ja vauhti kiihtyi kovaksi ja selkiä alkoi tulla
vastaan kymmenittäin. Ajattelin, että voin polkea rivakammin hetken aikaa, kun
pyöräongelman kanssa tuli fyysistä rasitusta vähemmän. Vilkaisin sykemittaria,
joka edelleen näytti sydämen lyövän. Tosin 161 lyöntiä minuutissa. Päätin
hylätä mittarin seuraamisen, koska tuntemus oli muutoin mainio. Mennään sitten
tuntemuksen mukaan ja löysätään, jos jalka alkaa painaa. 12 tunnin
tavoiteaikani heitin jo romukoppaan, mutta sitten ajaessani rupesin
laskeskelemaan aikoja yhteen. Nimittäin; uinnin ja T1-vaihdon jälkeen kello oli
alle 1:30:00. Mikäli ajelen pyörän kuuteen tuntiin, olen juoksuvaihdossa
7:30:00. Tällöin T2-vaihtoon ja maratoniin jää 4:30:00 ja 12 tunnin rima
alittuu. Tämä nosti henkisen tilani aallonpohjalta jälleen aurinkoisempaan
suuntaan.
Pyöräilyssä asetin 15 minuutin välein tarkistuspisteet,
joissa pohdiskelin kuuden tunnin pyörän toteutumista. Pyöräongelmien vuoksi
ensimmäinen tunti oli tietenkin alle tavoitteen. Toisen tunnin aikana tilanne
alkoi muuttua ja pian olin jo alittamassa tavoitteen. Pyöräilyn reitti oli
nopea. Vaikka 30 km etelään oli ajoa vastatuuleen, joka loppua kohti vain
navakoitui, pohjoiseen ajo oli sitten silkkaa juhlaa. Tilannetta auttoi
entisestään se, että joko mittarini oli mitannut matkaa väärin tai sitten
reitti oli hieman lyhempi kuin piti. Piti olla kyllä täysi 180 km ja 0,1 km
päälle.
140 km vaiheeseen asti poljin itselleni agressiivisesti,
mutta voimaa ja energiaa riitti hyvin. Ehkä jotain vireystilasta kertoo sekin,
että polkiessa ehti ihailla reitin varrella olleiden satamien veneitäkin…
Energiasekoitustani join suunnitelman mukaisesti niin, että
pullo oli pyöräosuuden jälkeen tyhjä. Join vettä 15-20 minuutin välein ja otin
vesipulloja aina kun niitä huoltopisteissä oli tarjolla. Energiajuomaakin otin
yhden pullon sekaan.
Olin pakannut matkaan mukaan kaksi kypärää. Alkuperäinen
idea oli ajaa aero-kypärällä, mutta mieleen tuli kuitenkin maantiekypärän
käyttö sen sijaan. Maantiekypärässä on nimittäin reikiä vaikka kuinka ja se
hengittää hyvin. Aerossa pari kitusta vain ja jo Suomessa lämpimäksi havaittu.
Laitoin kisaan sitten tämän hengittävämmän ja se oli varmasti hyvä päätös. Pää
pysyi viileänä ja reikien ansiosta ajon aikana oli helppo kastella päätä
juomapullosta. Aeron ilmanvastushyöty lienee rajallinen, henkinen etu tietenkin
aina…
Elokuun Turku Challenge –kisan jälkeen tiputin aerotankoja 5-10
cm alas. En tarkkaan halunnnut jälkikäteen mitata, ettei järkytys muodostu
liian suureksi. Tämä muutti ajoasennon dramaattisesti agressiivisemmaksi ja
samalla myös akrobaattisemmaksi. Nyt tässä kisassa ajoasento toimi kuitenkin
todella hyvin. Ajoasennossa oli helppo olla ja tuulenvastusetu oli varmasti
merkittävä. Yleisesti kilpailijoiden ajoasennot olivat aika pystyjä, mikä oli
minulle yllätys.
Triathlonkisoissa on peesikielto ja niin tässäkin. Pyörien
välillä piti olla vähintaan 12m matkaa. Tämän kisan erikoisuus oli kuitenkin
se, että samalla reitillä oli melkein 3000 kilpailijaa ja reitti ajettiin
paikoin kolmeen kertaan. Pyöriä oli reitillä liikaa eikä peesikielto paikoin
toiminut ollenkaan. Pahimmassa tapauksessa oli noin 40 kuljettajan ryhmä, joka
ajoi noin kolmessa epämääräisessä jonossa. Kukaan ei ottanut irtiottoa eikä
ohikaan oikein päässyt. Laskettelin hetken aikaa tämän rypäleen perässä, mutta
sitten hermo ja maltti petti ja ohitin kaikki siirtyen jälleen omaan
suoritukseen. Peesivalvonta oli todella kevyttä, mikä pilaa tällaisen kilpailun statusta. Tuossa lasketellessa pääsi kyllä helpolla, joten härskimpi kaveri
olisi tällä tavalla säästellyt jalkojaan juoksuun todella hyvin.
Parikymmentä kilometriä ennen pyöräosuuden päättymistä olin
kuulevinani takarenkaan sitkutuksen jälleen uudelleen. Otin heti pyörän seis,
mutta ei siellä mitään vikaa ollut. Lienee ollut jonkun toisen pyörän ääniä.
Meno ei tästä paljon kärsinyt ja helpottuneena painelin matkan loppuun.
Viimeinen 3 km oli jälleen ajoa kaupungin kapeilla kaduilla ja nämä olivat
samalla kisan haastavimmat kilometrit. Katukiveykset olivat liukkaat, talojen
seinät olivat lähellä ja risteysten käännökset olivat tiukkoja.
Kannattajajoukkoni mukaan joku kisaaja ajoi käännöksiä pitkäksi kaatuen, itse
olin onnekas tällä kertaa.
Olin itse todella yllättynyt, kun pyöräosuus oli ohi ajassa
5:42:45. Olin alittanut alkuperäisen kisatavoitteeni
(5:54:00) melkein 12 minuutilla takarenkaan ongelmista huolimatta.
Keskinopeudeksi muodostui 31,5 km/h. En ole ikinä ajanut noin pitkää matkaa
näin hyvin.
Onneksi oli sykemittarin lisäksi pyörätietokone käytössä. Olin nimittäin pyöräilyn aloituksessa räpeltänyt sykemittaria niin, että T1-vaihto oli jäänyt päälle. Huomasin tämän vajaat puolituntia poljettuani. Pyöräosuus siis sykemittarilla kökköä, joten kuvaaja onkin kompuutterista.
T2-vaihto pyöräilystä juoksuun
Pyöräilyn aikana en huomannut tarvetta vessatauolle, mutta
pyöräilyn vaihdossa päätin koukata pisuaarin kautta. Sain sitten seisoa siinä
aika kauan, sillä lorotus ei meinannut millään tauota. Tulivuoren olisi siinä
melkein sammutellut. Nestettä oli tullut otettua riittävästi.
Pyöräkamat vaihtuivat nopeasti juoksukamppeisiin:
aurinkolippa, geeliä 5 kpl takataskuun ja vanhat luotto Asics DS-Trainerit.
Lisäksi hyvät juoksusukat kenkiin. Ja sitten juoksuradalle. T2-vaihtoon sekosi
aikaa melkein sama kuin T1 eli 06:40.
Juoksuosuus
Juoksun suorittamiseen oli aikaa nyt siis noin 4:50:00.
Reitti alkoi 1,6 km pätkällä maalialueelle. Sieltä alkoi 13,6 km lenkki, joka
kierrettiin kolmeen kertaan ja viimeiseltä kierrokselta juostiin sitten
maaliin. Alku oli upea, sillä 1,6 km reittiä reunusti kannustusyleisö molemmin
puolin. Vauhtia tulikin pidettyä ihan hyvin. Meno ei tuntunut kevyeltä, mutta
tasainen jolkotustahti löytyi.
Ensimmäinen 13,6 km kierros meni suuremmitta ongelmitta.
Löysin muutamaan otteeseen sopivaa vauhtia edellä juosseen, jonka peesissä
yritin pitää vauhtia yllä. Tankkaus noudatti samaa kaavaa läpi koko
juoksuosuuden: huoltopisteissä vettä suuhun ja päähän + mahdollinen cola-juoma
+ mahdollinen red bull. Lisäksi sipaisin energiageelin noin 5 km välein aina 25
km tienoille asti. Sen jälkeen sokeri ei enää uponnut. Pari banaanin puolikasta
sain myös syötyä, mutta tarjolla olleiden värin ollessa sangen vihreä ei
niitäkään enempää tehnyt mieli napostella. Vettä kaadoin päähäni aina kun se
oli mahdollista.
Sykettä en vilkaissut lainkaan. Meno oli sen verran
rauhallista, että sydän löi jossain 140 kieppeillä ja sillä pystyi etenemään
lähes loputtomiin.
Veden kaatelu päähän ei ollut pelkästään hyvä idea. Vesi kyllä viilensi
päätä ja kroppaa, mutta valui kenkiin ja kasteli ensin vasemman ja sitten
oikean kengän ja sukan läpimäräksi. Juoksemiseen tämä ei vaikuttanut, mutta
heti tiesi, että jalkaterät tulevat olemaan lujilla ja verirakkoja tiedossa
takuuvarmasti.
Ensimmäinen kierros meni siis mallikkaasti. Kun juoksu
kiertyi toiselle kierrokselle, oli fiilis raskas: vielä kaksi 13,6 km lenkkkiä.
Ei auttanut muuta kuin laittaa jalkaa toisen eteen ja maisema vaihtui.
Käänteentekevä kohta oli puolimatka, jolloin koitos alkoi kääntyä voiton
puolelle. Aikaa ekaan puolikkaaseen meni alle kaksi tuntia, mikä oli yllättävän
hyvä tulos ja sen myötä usko 12 tunnin alitukseen alkoi edelleen vahvistua.
Toisen kierroksen aikana pelästyin melkoisesti, kun juuri
puolimatkan tienoilla ohimolla tuntui kylmää ”pistos”. Sama tuntui myös oikean
puolen käsivarressa. Oliko lämpöhalvaus tuloillaan ja kroppa sanomassa
sopimusta irti? Ei tuntunut niin heikolta omasta mielestä. Viileitä ”pistoksia”
alkoi tuntua enemmän, mutta samalla huomasin, että asfaltti alkoi täyttyä
mustista täplistä. Alkoi sataa tihuttaa ja pelkoni muuttui riemuksi:
viilennystä luvassa lisää eikä juoksukeli tästä paljoa enää parane. Paitsi
jalkaterien osalta, jotka alkoivat olla jo kuin suoruumiilla konsanaan.
Juominen sujui kuten pyöräilyssä ja tein visiitin
bajamajaan. Jälleen aika tovi vierähti asioilla, mutta tämän jälkeen
juokseminen tuntui paremmalta.
Kolmannen kierroksen alkaessa ilta oli jo hämärtynyt. Enää
13,6 km jäljellä, joten olin jo varma siitä, että suoritusmerkintä kisasta
tulee onnistumaan. Vaikka kävellen. En kuitenkaan ollut kävellyt tähän mennessä
muutoin kuin huoltopisteet ja jatkoin edelleen jolkottamista. Juoksu ei
tuntunut enää yhtään mielekkäältä, mutta niin vain jalat jatkoivat heilumistaan
edestakaisin. Tavoitteeni oli pysyä juoksussa aina 38 km tienoille asti ja
mielellään maaliin asti. En ihan onnistunut. Junaradan alituskohdassa ehkä noin
34 km kohdalla otin nousuluiskassa kävelyksi. Toisen kerran pidin tasan yhden
minuutin kävelysession 4 km ennen maalia. Hetkeä tätä ennen ehdin koukata
bajamajaankin, sillä neste kulki kropan läpi hurjaa tahtia. Bajamajojen ahkera
käyttö näkyi, sillä ne olivat ”täynnä”. Mutta aina mahtuu lisää… Ja kengät sai
huuhdeltua sateen muodostamissa lammikoissa kyllä heti käynnin jälkeen. Tässä
vaiheessa päätin, että tuo loput 4 km menee kyllä jälleen juosten. Ensin pari
kilometriä rauhallisemmin ja sitten ”loppusuoran” 2 km reippaammin. Ja näin se
meni. Maalisuora koitti yllättävän nopeasti ja oli huikaisevan hienoa juosta
viimeinen 100m kovassa metelissä. Kuten kuvasta näkyy, asun vetoketju jäi sitten vetämättä kiinni ennen maalisuoraa...
Loppukiriä en saanut aikaiseksi, mutta
kovasti voittajan elkein kädet ilmasssa maaliin. Heikki - you are an ironman!
Tosin muistikuva tuosta jäi
kyllä aika ohkaiseksi – joko uupumus oli niin kova tai sitten tavoitteen
saavuttaminen sumensi mielen…
Juoksun aika oli lopun uupumuksen ja viimeisen kierroksen
fiilikset huomioiden itselleni yllättävän hyvä eli 04:15:54. Loppuajaksi tuli 11:31:30, joka alitti henkisen rajan 12:00:00
kirkkaasti. Lisäksi ennakoimani onnistuneen suorituksen 11:40:00 aika alittui
reilusti sekin. Itse olin loppuajasta positiivisen yllättynyt.
Maalissa
Maalissa mitali kaulaan, finisher paita kainaloon ja sitten
juoma- ja ruokatankkaukseen. Pari mukillista olutta palautusjuomaksi heti
kärkeen ja sitten risottoa ja patonkia perään. Ruoka ei oikein maistunut, ei
ollut mikään huippukattaus. Joroisten kisojen tarjoilut erottuvat tässä
edukseen. Hetken huilittuani hain varustepussini järjestäjiltä ja menin
suihkukonttiin pikaiseen suihkuun. Suoritus oli sangen pikainen, sillä tarjolla
oli vain kylmää vettä. Tämä ei haitannut, sillä kisan hiestä ja hikisistä vaatteista
oli hyvä päästä eroon. Suihkupalvelun taso taisi karsia suurimman osan
kisaajista pois hotelleille, mutta suomalaisia tuntui riittävän hyvin…
Huoltotoimien jälkeen soitin tukijoukoilleni ja sovimme
tärskyt maalialueen ja lähtöalueen puoliväliin.
Tavattuamme selvisi, että kannustajat olivat olleet reitin varrella
metelöimässä useammassa paikassa. En ollut kuulemma näyttänyt aivan toivottoman
uupuneelta kisan aikana.
Marssimme lähtöalueelle ja hain varustepussit ja pyörän
pois. Ja mäkkärin kautta hotellille. Oli pakko saada kunnon energiapaukku eli
Big Mac, juustohampurilainen ja pirtelö…
I am an ironman…
Loppusanat: tietenkin pyörän tekniset ongelmat herättivät kysymyksen eli mihin olisi voinutkaan venyä, jos sählääminen olisi jäänyt pois?… varsinkin kun maalissa oli vielä kohtalaisen tolkuissaankin... Tähän kysymykseen lähdetään hakemaan vastauksia ensi kesänä!
